Minä ja metsä
Moikka!
Selailin tässä vanhoja docs -tarinoitani ja sieltä pisti silmään tällainen lyhyt, aika lailla juoneton tekstinpätkä. Tää on vähän tönkkö, lyhyt ja loppu olisi voinut mennä paremmin, mutta mulla ei ollut aikaa kirjoittaa mitään uutta tai korjailla tätä, joten olkaapa hyvä!
----
Pimeä metsä on kaikkialla ympärilläni, juostessani vain eteenpäin. Sen puut humisevat sivuillani, takanani, edessäni, yksinkertaisesti kaikkialla. Täälläkin on polku, mutta silti ei ole. Sitä ei näe, sen vain tuntee jatkaessaan eteenpäin.
Hypin sammaloituneiden kivien yli, kiipeän rinteet - loikin, kuin olisin elänyt koko elämäni tässä metsässä. On luultavasti yö, sillä kuulen vaimeaa pöllöjen huhuilua ja näen pelkkää pimeää. Tunnen tämän metsän kuin omat taskuni, vaikken ole koskaan ennen käynyt täällä.
Pimeys ei ahdista minua, nautin siitä. Pidän sen salaperäisistä äänistä, tunnelmasta ja tavasta, jolla se ikään kuin kutsuu minua - kehottaa seuraamaan aistejani ja sydäntäni, jotka ohjaavat minua eteenpäin.
Tiedän missä puut ovat, enkä kompastu juuriin. Kuulen tuulen huminan viileässä yöilmassa, mutta se ei ole aavemaista. Se kutsuu minua, on seuranani ja laulaa lauluaan aina yhtä salaperäisenä. Se on osa tätä metsää - minä olen osa tätä metsää. Olen yhtä salaperäinen, varjoissa kulkeva ja arvoituksellinen kuin tämä paikkakin. Me olemme samanlaisia, minä ja metsä.
Moi Sammal! Mä olen seuraillut tätä blogia jo vähän aikaa ja löysin nyt keinon kommentoida, joten miksi ei? Mä olen siis Vikkerin Tarinamaailmasta.
VastaaPoistaMun mielestä tää oli kaunis ja tykkäsin tästä, vaikka olisi tämä ehkä saanut olla vähän pidempi, mutta ei se mitään.
Hei Vikkeri!
PoistaKiitos! Tämän tekstin idea oli oikeastaan olla lyhyt, sellainen, jossa jää paljon arvailujen varaan :)