Asumaton talo, vai eikö sittenkään? 1/2
Helou!
Tänään päästään Asumaton talo, vai eikö sittenkään?-nimisen, kaksiosaisen jatkotarinan pariin.
Okei, tämä on lyhyt jatkotarina xd Eli, siis jos joku ei vielä ymmärtänyt, tässä on tarinan ykkösosa, toinen "puolikas". Kakkososa tulee joskus :D
Varoitan vielä, että tämä on kirjoitettu kirjeen muodossa, ja kirjoittaja on tarinan päähenkilö :)
Asumaton talo, vai eikö sittenkään?
10.6.1998
Sisarelleni, Ellenille
Hei sisko.
Olen tällä hetkellä ongelmissa, ja menenkin siis suoraan asiaan.
Yhdeksäs päivä kesäkuuta lähdin kävelylle, kuten tavallista. Kävely ja katselu; mahtava yhdistelmä. Kuitenkin, aikani käveltyäni saavuin tien päähän, josta yleensä käännyin takaisin kotiin. Tällä kertaa en.
Sinä varmaan huokailet siellä jääräpäisyyteni vuoksi mutta kuvittele; syöt munkista vain sokerit, mutta et koske taikinaan? Et tiedä mitä siellä on, vaikka hilloa?
Joka tapauksessa, huomasin, että vaikka tie päättyi, sen takana avautuvaan metsikköön johti pikkuinen polku. Astuin sille varovasti ja aloin harppoa eteenpäin. Metsä oli alussa sankkaa ja hämärää, mutta pian huomasin, että auringonvalo alkoi siivilöityä oksien läpi. Puut harvenivat ja pikkulinnut alkoivat laulaa.
Yhtäkkiä, kävellessäni eteenpäin aloin erottaa yksityiskohtia. Resuisia kukkapenkkejä, sekä rämän pihakeinun.
Missä on pihakeinu, ilman taloa? tuumin. Heti, kun katsahdin oikealle, hoksasin vanhan, valkoisen, keltaisen, koristekuvioisen ja köynnösten peittämän huvilan.
Asumaton talo = oiva paikka tutkimusretkille!
Yllä olevasta virkkeestä voit päätellä, että kyllä, avasin narisevan, vanhan, mutta kauniin oven. Se aukeni hitaasti, paljastaen eteisen. Eteistä ei voinut kutsua siistiksi; se oli täynnä pölyä.
Hiippailin pimeän eteisen halki tutkien vanhojen, tummapuisten lipastojen laatikoita. Pelkkää pölyä täynnä.
Ja ei, jos olisinkin löytänyt jotain kiinnostavaa, en olisi ottanut sitä mukaani. Sehän olisi varastamista!
Missään ei ollut valoja, mutta auringonvalo läpäisi ikkunat, ja valaisi hieman huoneita. Avasin yhden oven, josta paljastui pieni komero, täynnä keittiöastioita. Lähinnä posliinisia kuppeja ja lautasia, mutta muutama iso, ruusukuvioinen vatikin siellä oli.
Peruutin kauemmas komerosta, sulkien oven. Mutta sitten, tein sen yhden, ratkaisevan virheen.
Avasin olohuoneen oven.
Okei, tässä olisi sitten tämä. Kuitenkin varmaan osa teistä arvaa, mitä tapahtuu... 😅

Ihana tarina, ja kirjemuoto on suurta plussaa :) Mielenkiintoinen ajatus, haluan lukea tällä sekunnilla seuraavan osan! Kappalejakoja käytit ehkä vähän liikaa, ja se ärsytti. Lisäksi tämän kirjeen päivämäärä oli siis vuonna 1998, mutta teksti oli kuitenkin suht nykyaikaisen oloista. Muuta kritiikkiä en nyt keksikään, ihana idea tarinaan <3 Seuraavaksi lukemaan toista osaa! :D
VastaaPoistaKiitos <3 En ole mikään kovinkaan taitava kappalejakojen käytössä, välillä käytän liikaa, välillä liian vähän. Kritiikki on tervetullutta, joten kiitos, nyt mulla on jotain parannettavaa :)
Poista